9. helmikuuta 2012

Viivi lääkärissä


Tämän päivän on Viivi viettänyt Viikin pieneläinsairaalassa: ensin neurologilla, sitten röntgenissä ja sitten vielä magneettikuvauksissa. Meillä on jo pitkään ollut puhetta, että Viivin selkä tutkittaisiin, kun sen kanssa on aina jotain pintä kränää, ja nyt sitten lopulta se aika varattiin.
Viivi oli aamulla ihan innolla menossa lääkärille, töpöhäntä vain vipatti. Mieliala kuitenkin muuttui kun hoitaja ja lääkäriharjoittelija alkoivat suorittamaan perustutkimusta. Viivi reppana vapisi, läähätti ja yritti paeta paikalta. Onneksi olivat sitten sen verran kilttejä että päättivät ottaa verikokeet myöhemmin kun on rauhoitettu, kun Viiviä niin kovasti pelotti.
Neurologin tutkimuksissa Viivi  pärjäsi sitten oikein hyvin, vaikka toki vieläkin oli peloissaan. Neurologi laittoi Viivin tekemään kottikärrykävelyä, pomppuiluja ja muita liikkeitä, ja Viivi suoriutui niistä kaikista mallikkaasti.
Neurologin tutkimusten jälkeen Viivi matkasi röntgeniin. Siellä havaittiin, että kahden nikaman välissä on rako, vaikka niiden kuuluisi olla yhdessä. Tämän vuoksi Viivi jatkoi vielä magneettikuvaukseen.
Magneetti kuvissa havaittiin lievä välilevytyrä ja että välilevy on rappeutunut.
Koska löydökset kuitenkin olivat lieviä, lääkäri ei uskonut, että ne aiheuttaisivat suoraan Viivin selkävaivoja. Siispä lisää vain lenkitystä, jumppailuja ja hieromista.
Tärkein asia meille kuitenkin on, että mitään vakavaa ei löytynyt ja agilityakin saamme harrastaa niin paljon kuin haluamme :)
Nyt Viivi saa pötkötellä kotona ja lepäillä, sekä syödä vähän herkkuja!

16. tammikuuta 2012

Venla aloitti kisauran, Viivi kontaktiharjoitukset

Aloitetaan tärkeimmällä: Pienen pieni spitz on aloittanut nyt kisauransa! Lauantaina 14.1 lähdimme aamulla varhain, ennen kuutta ajelemaan pitkin liukkaita teitä Hyvinkäälle ja täytyy sanoa, että ei kyllä nukuttanut, niin innoissani olin! Kunnian tuomaroida Venlan ensimmäiset startit sai Leena Rantamäki-Lahtinen ja rataprofiilit olivat oikein sujuvia ja mukavia.


Ensimmäisestä startista onnistuimme tekemään ratavirheettömän suorituksen! Itseäni kuitenkin sen verran jännitti, että Venlan vauhti ei ihan huipussaan ollut ja kontakteillakin aikaa kuluttelimme, joten tuloksena noin kahden sekunnin yliaika. Tällä on kuitenkin hyvä aloittaa, ja vaikka radan jälkeen hieman yliaika harmitti, kun sen olisin pystynyt helposti kitkemään itse pois kirittämällä ja nopeammilla kontakteilla, niin nyt jälkikäteen ajateltuna oli ihan hyvä kontaktitreenin kannalta suorittaa ne huolellisesti kisatilanteessa.
Ohjaukseni ei ollut parasta mahdollista, melkoisen tönkköäkin paikoin, mutta kai sen voi laittaa kisajännityksen piikkiin!


Toisella radalle vauhti oli jo huomattavasti kovempaa ja siinä tosi kovalla tsemppimeiningillä painettiinkin täysiä ! Harmillisena se, että omat jalat eivät kerenneetkään varmistamaan yhtä hyppyä, joka oli ennen keinua, ja Venla suurena kontaktien ystävänä karkasi keinulle ennen aikojaan. Tulos siis HYL.

Kolmannelle radalle lähdettiinkin sitten uudestaan hakemaan vauhtia, ja täytyy sanoa, että sellaista turbobuustia en ole Venlasta aikaisemmin löytänytkään! Matto tosin oli sitten liian liukas ja ohjaaja hämmentynyt, joten yhdeltä aidalta kielto ja kepeiltä sitten muutama virhe. Vauhtiin pitää silti olla tyytyväinen!

Hyvinkään kisa-alustana on keinonurmimatto, joka on jo tullut kuuluisaksi liukkautensa vuoksi. Myös Venla liukasteli reilusti: ensimmäisellä radalla kaatui kahdesti kepeillä, toisella suditti paikoin ja kolmannella radalla, kun vauhti oli kaikista nopeinta, ei tassut pitäneet enää ollenkaan kiinni pohjassa.



 Viivin kanssa käytiin keskiviikkona tuttuun tapaan Oreniuksella treenailemassa. Radalta jätettiin kontaktit kokonaan pois, sillä niitä teemme tällä hetkellä vain kotona. Täytyy taas trodeta, vaikka monesti olen sen todennutkin, että pätkissä tekeminen auttaa kumman paljon oman tekemisen laatua! Kaikenkaikkiaan jäi treeneistä hyvä fiilis! Hieman vielä terävyyttä hiomaan käännöksiin ja omaan ohajaukseen ylipäätään, ja paaaaljon paaaaaljon etupalkkaa (josta Tuija huomauttikin :) ) niin hyvä tulee! Sekä tietysti ne kontaktit !



Kotona olemme nyt siis ahkerasti treenanneet kontakteja. Kuten aina, tässäkin asiassa agility on välineurheilua, joten askartelin kontaktilevyn, jota voi sitten pitää sohvan tai tyynyjen päällä olohuoneessa. Levy koostuu IKEAn hyllylaudasta (hinta 2e), kahdesta eteismatosta (yhteensä 2e) ja runsaasta määrästä ilmastointiteippiä ja kaksipuoleistateippiä. Tällä levyllä teemme sitten harjoituksia päivittäin, ja kehitystä on jo nyt tapahtunut huimasti!
Tässä pieni tilannekatsaus, miten me kontakteja treenaamme. Tästäkin kiitos Tuijalle, joka on oikein huippu kontaktivalmentaja!

 Tarkoituksena on siis, että Viivi hakeutuu oikeaan kohtaan sijainnistani ja puuhailuistani huolimatta, ja pysyy siinä niin pitkään, kunnes saa sanallisen vapautuskäskyn. Ensimmäisessä videolla näkyvässä harjoituksessa seison liikkumatta takana antamatta Viiville yhtäkään vihjettä liikkeen avulla. Tämä on Viiville vielä melko vaikeaa, mutta pikkuhiljaa on jo alkanut keksimään oikeaa paikkaa. Toisessa harjoituksessa kävelen eteenpäin pysähtymättä, joka on huomattavasti helpompaa, sillä liike vahvistaa oikeaa suuntaa.

Vapautuksessa käytän apuna targettia, jossa on namia, tai palloa. Viivi saa poistua hakemaan namit taikka pallon, kun katse on edessäpäin, eikä minussa. Tämä auttaa esteiden havainnoinnissa radalla, kontaktin itsenäisyydessä ja myös radan suorittamisessa.

Kontaktitreenit ovat kuitenkin vielä alussa, mutta harjoitukset jatkuvat!

 Lisää talvisia kuvia Viivistä ja Venlasta löytyy osoitteesta: pikkumarin.kuvat.fi !



16. joulukuuta 2011

Joululahjaksi toivotaan: nopeutta, kuntoa ja kontaktit


Kyllä se on niin, että tosiharrastaja viettää itsenäisyyspäivää epiksissä koiransa kanssa. Venlan kanssa lähdettiin siis aamulla varhain Kirkkonummelle. Moni muukin oli saapunut paikalle: minimölleissä kisattiin 75 starttia! Ensimmäisellä radalla ei oikein sujunut. Tiedä sitten oliko kisajännitystä kun ihan uusi paikka vai itseltä huonoa ohjaamista, mutta jotenkin Venla ei ollut ollenkaan oma itsensä. Lopetettiin ensimmäinen rata kesken: kun ohjaukset menevät pieleen, on parempi ottaa tauko eikä kiusata pientä koiraa. Toiselle radalle lähdettiinkin sitäkin paremmin, ja tulokseksi saatiin 0 ! Suurin yllätys oli kuitenkin se, kun palkintojen jaossa meidät kuulutettiinkin palkinnoille! Ei olisi pikku Venlasta uskonut että niin kovaa menee, hopeaa siis saatiin.

Viivin kanssa sitten Hyvinkään kisoissa 11. päivä sikailtiin ja huolella. Vaikka Viivi on suhteellisen keppivarma koira, tuli jokaiselta radalta keppivirhe. Toki omaa napaa pitää tässä suhteessa vähän tuijotella, mutta erikoista silti. Toinen asia, joka suututtaa vielä enemmän, on kontaktit. Juuri kun ehdin ilakoida että ei ole kontaktivirheitä tullut, niin nyt ne sitten kompensoitiin. Ottikohan yhtäkään kontaktia? Paljon siis hyllyjä tuloksiksi.

Noh, treeniviikko aloitettiinkin sitten tarmolla! Viivin kanssa vietetään joululoma treenaten ERITTÄIN paljon kontakteja. Näitä treenataan myös kotona, two-on two-off asentoa harjoitellaan sohvatyynyn päälle, laatikkojen päälle, portaikoissa.. oikeastaan ihan kaikkialla. Ja toki myös siinä itse esteellä. Palkka tulee tietenkin aina eteen.


Varsinaiset treenit aloitettiin tiistaina, kun Venlalla oli treenit. Mielestäni sujui melko hyvin, toki omiin jalkoihin pitäisi saada vielä enemmän nopeutta ja silti muistaa se tarkkuus.. Vaikea yhtälö? Kyllä.


Keskiviikkoa vietettiin Viivin kanssa Oreniuksen hoiteissa. Näistä treeneistä ei tällä kertaa kuvamateriaalia, mutta ainakin itsestä tuntui oikein sujuvalta. Näissä treeneissä huomasi, että sen nopeuden lisäksi joulupukki saisi tuoda tälle ohjaajalle myös kestävyyttä. Lenkille se on lähdettävä!

Perjantaina olikin aamutreenit. Tarkoituksena oli keskittyä erityisesti keppeihin, jotta niihin saisi tietynlaista varmuutta. Vaikka Venla osaakin hienosti pujotella, niin kilpailutilanteessa on huomattavasti mukavempaa kun pujotteluun voi luottaa. Treenin ideoijana on toiminut jälleen Agilitynerd : http://agilitynerd.com/blog/agility/courses/steve/steve-2011-12-06.html#.Turzu2pV_hA.facebook Thank You!



29. marraskuuta 2011

Viivin kanssa kisaamassa

Sunnuntaina oltiin Purinalla kisaamassa Viivin kanssa. Tuomarina kisoissa oli Heidi Viitaniemi ja startattiin kolme kertaa: kahdella agiradalla ja yhdellä hyppiksellä. Tuloksiksi saatiin hyl, 10 ja viimeiseltä radalta 0.


Tässä ensimmäinen ratamme:


Tämä rata sujui mielestäni parhaiten, vaikka tulos onkin huonoin. Niinhän se kyllä usein tuppaa menemään että ne hyllyradat on niitä muutoin nätimpiä. Erityisen tyytyväinen olen Viivin kontakteihin! Niiden kanssa on puhkuttu ties kuinka paljon ja nyt niiltä ei yhtään virheitä! Hieman pitää kyllä vielä treenata jotta saa ne nopeammaksi. Omasta ohjauksesta voisi tältä radalta todeta, että hieman olisi jämäkkyyttä saanut olla lisää. Muutamia hyviä kohtia löytyy, mutta löytyy myös niitä tarpeettomia löysäilyä. Hyllyn olisi voinut pelastaa pienellä vedolla, mutta kun kontaktin tarkistin niin tietenkin osoitin suoraan väärään putkeen sen jälkeen. Noh, tekemällä oppii!

Tässä keskimmäinen ratamme, jolta tulos 10


 Että kun harmittaa tuo kömpelö poispäinkäännös! Lähtee aivan liian ajoissa tuo vastainen käsi mukaan ja Viivihän kuuntelee esimerkillisesti. Lopussa sitten juoksenkin suoraan maaliin ohjaamatta kunnolla, jonka seurauksena vielä rima tipahtaa. Olisi voinut mennä loppuun asti kunnolla tälläkin radalla, mutta tuo kielto vei keskittymiskyvyn.


Tässä viimeinen ratamme, jolta tulos 0


Tällä radalla ei enään oikeen sujunutkaan. Todella kömpelöä ohjausta parissakin kohdassa, ja kielto lähellä, kun ohjasin ohi putkesta. Alkuperäinen sotasuunnitelma tuolle kohdalle oli tehdä valssi oikeaan kohtaan, jonka jälkeen persjättö ja normaali takaakierto. Sen jälkeen keskikentän puolelta renkaan ohi, ja takaaleikkaus hypylle. Noh, onneksi oli sen verran pitkä rataantutustuminen että oli tämä varasuunnitelma valmiina, muuten olisi saattanut käydä köpelömmin. Loppusuorasta pitää antaa Viiville iso iso plussa! Vaikka itse kömpelöin ja sählään, Viivi suorittaa hienosti viimeisenkin okserin! Hieno Viivi!


24. marraskuuta 2011

Tarkkana kuin porkkana

Nyt on tämän viikon treenit treenattu, sunnuntaina onkin sitten näytön paikka kun startataan kolme starttia Purinalla. Tämäkin viikko on kyllä ollut opettavaisuudeltaan huipussaan. Tärkeimpänä opetuksena esiin nousi se sama vanha kivi johon aina kompastun: pitää olla tarkkana, tarkkana kuin porkkana.

Tiistaina treenattiin Venlan kanssa vakioryhmässämme Hakkilassa. Treenin teemana oli jaakotus ja se menikin Venlalta ihan hyvin. Koska huomasin, että Venlasta ei ole pitkään aikaan ollut mitään videota, niin nyt on sitten videoitu.


Vauhti ei Venlalla ole mikään kaikista paras tässä treenissä, mutta ihan sutjakkaasti liikkuu kuitenkin. Oman liikkumisen kanssa täytyy kuitenkin olla tarkkana, hieman epävarma Venla on vielä hyppyjen kanssa.

Keskiviikkona oli sitten Viivin vuoro, kun treenattiin Oreniuksella ja ne menikin sitten vähän niinkuin meni. Ei vaan, hyviä pätkiä, joihin itse olen tyytyväinen, löytyy todella paljon, mutta löytyy myös pätkiä, jolloin itse sählään ja huolella. Uppoaisi nyt vaan kehoon että kädet tottelee mitä aivot ajattelee. Ja ne aivotkin voisi ajatella, myös siinä radan aikana. Toisella kierroksella pienen tauon jälkeen kun meni uudestaan, huomasi sitten kuinka huomattavan paljon paremmin meni rata! Tosin kyllä pitäisi itse lähteä vaan lenkille että jaksaisi juosta kovempaa!

Pakko oli sitten laittaa tämäkin video.. Kamalaa sähläystä suurimmilta osin, mutta on sielä muutama onnistumisenkin elämys. Ja tämä on siltä ensimmäiseltä kierrokselta, toinen kierros ei tullutkaan nauhalle. Harmi.


Tänään sitten torstaina oltiin yhdessä Tuijan kanssa treenaamassa. Viivi sai eilisten treenien jälkeen jäädä suosiolla kotiin, Venla pääsi juoksentelemaan. Iloisena uutisena voin todeta heti, että Venla on kehittynyt ihan tajuttoman paljon! Tänään sujui niin rengas, kuin keinukin! Keinulla Venlalla on ollut pitkään ongelmana liike, joka on hirvittänyt pientä koiraa, tänään kuitenkin teki jo todella hienosti keinua. Rengaskin onnistuin todella hyvin, kiitos Tuijalle hyvistä vinkeistä!

Jos tämänhetkiset tavoitteet vielä tiivistäisi, voisi sanoa että Viivin kanssa pitää oma pää pitää radalla ja jalat liikkeessä. Tarkka ohjaaminen on se mitä kaivataan. Venlan kanssa taas ruvetaan opettelemaan entistä enemmän lähetyksiä lähetyksiä ja lähetyksiä. Kun koira saa radanlukutaitoa, kasvaa nopeuskin.

Ps. Pipon tupsu heiluu!



20. marraskuuta 2011

Syksyn kuvia


 Kun syksy on kerennyt jo salakavalasti hiipimään yllättävän pitkälle ja lämpömittarikin uhkaavasti vajoaa nollarajan alapuolelle, on korkea aika lähettää tänne muutama syksyinen kuva.


Näistäkin kuvista muutama, ja vielä vähän lisää alkusyksyn kuvia löytyy osoitteesta: pikkumarin.kuvat.fi

19. marraskuuta 2011

Juokse juokse ja juokse

Kyllä oli reisilihakset koetuksella viimeviikolla!
Oreniuksen treeeneissä keskiviikkona sai juosta sen verran että vähäisistä celsiusasteista huolimatta hiki virtasi ja seuraavana päivänä jalat eivät olisi tahtoneet liikkua.
Seuraavana päivänä jatkettiin sitten samalla teemalla, kun koulutin torstain kilpailevia minejä. Treeni oli taas lainattu, ja linkki treeniin löytyy tästä:
http://agilitynerd.com/blog/agility/courses/misc/StuartMah30SecDrills.html

Pitää muistaa kylläkin mainita että kun Ameriikoissa on käytettynä lyhennetty putki, niin kyllä me täällä Suomessa juostiin ihan kokonaisella!
Itse tykästyin tähän treeniin, koska se on oivallinen ajoituksen harjoitteluun: jos lähdet liian aikaisin liikkeelle, koira kieltää. Jos lähdet liian myöhään liikkeelle, et ehdi seuraavalle hypylle. Jos ohjaat liian löysästi, koira ottaa viereisenkin hypyn tai kaarre venyy pitkäksi. Ajoitus ei tietenkään ole sama kaikille, joku koira irtoaa kauemmaksi, kun taas toisen kanssa pystyy juoksemaan vaikka vähän tarpeellista pidemmällekkin. Lisäksi treeni on koiralle helppolukuinen, ja ehkäpä parantaa koiran omaa radanlukutaitoa.
Kun itse paikoillani palellen seurailin muiden pinkomista treenissä, mieleen jäi vahvasti eräs tärkeä asia: Jos et kerkeä juosta, älä juokse vaan lähetä! Jos taas kerkeät juosta, juokse näyttämään.
Vaikka edellä mainittu kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, sekoittui se kuitenkin sitten kun päästiin teoriasta käytäntöön. Ne, jotka eivät kerenneet juosta, yrittivät juosta näyttämään tuloksena koiran ylimääräistä pyörähtelyä ja kipeät jalat seuraavalle päivälle, ja ne jotka olisivat kerenneet juosta jäivät lähettelemään.. Vielä siis muistutan: tutustukaa rataan niin, että ohjaatte omaa koiraanne.
Itsekkin kävin tätä treeniä juoksemassa seuraavana päivänä Venlan kanssa, ja täytyy sanoa että ei voinut muuta kuin yllättyä positiivisesti! Treeni sopi todella hyvin pienelle karvapallolle: siinä pääsi juoksemaan kovaa ja miltein suoria linjoja, jolloin koiran on helppo lukea itsekkin rataa ja irrota. Sitä Venlakin alkoi tehdä ja itse ei voinut kuin hymyillä, mikäli läähätykseltään pystyi suupieliä taivuttamaan.