29. marraskuuta 2011

Viivin kanssa kisaamassa

Sunnuntaina oltiin Purinalla kisaamassa Viivin kanssa. Tuomarina kisoissa oli Heidi Viitaniemi ja startattiin kolme kertaa: kahdella agiradalla ja yhdellä hyppiksellä. Tuloksiksi saatiin hyl, 10 ja viimeiseltä radalta 0.


Tässä ensimmäinen ratamme:


Tämä rata sujui mielestäni parhaiten, vaikka tulos onkin huonoin. Niinhän se kyllä usein tuppaa menemään että ne hyllyradat on niitä muutoin nätimpiä. Erityisen tyytyväinen olen Viivin kontakteihin! Niiden kanssa on puhkuttu ties kuinka paljon ja nyt niiltä ei yhtään virheitä! Hieman pitää kyllä vielä treenata jotta saa ne nopeammaksi. Omasta ohjauksesta voisi tältä radalta todeta, että hieman olisi jämäkkyyttä saanut olla lisää. Muutamia hyviä kohtia löytyy, mutta löytyy myös niitä tarpeettomia löysäilyä. Hyllyn olisi voinut pelastaa pienellä vedolla, mutta kun kontaktin tarkistin niin tietenkin osoitin suoraan väärään putkeen sen jälkeen. Noh, tekemällä oppii!

Tässä keskimmäinen ratamme, jolta tulos 10


 Että kun harmittaa tuo kömpelö poispäinkäännös! Lähtee aivan liian ajoissa tuo vastainen käsi mukaan ja Viivihän kuuntelee esimerkillisesti. Lopussa sitten juoksenkin suoraan maaliin ohjaamatta kunnolla, jonka seurauksena vielä rima tipahtaa. Olisi voinut mennä loppuun asti kunnolla tälläkin radalla, mutta tuo kielto vei keskittymiskyvyn.


Tässä viimeinen ratamme, jolta tulos 0


Tällä radalla ei enään oikeen sujunutkaan. Todella kömpelöä ohjausta parissakin kohdassa, ja kielto lähellä, kun ohjasin ohi putkesta. Alkuperäinen sotasuunnitelma tuolle kohdalle oli tehdä valssi oikeaan kohtaan, jonka jälkeen persjättö ja normaali takaakierto. Sen jälkeen keskikentän puolelta renkaan ohi, ja takaaleikkaus hypylle. Noh, onneksi oli sen verran pitkä rataantutustuminen että oli tämä varasuunnitelma valmiina, muuten olisi saattanut käydä köpelömmin. Loppusuorasta pitää antaa Viiville iso iso plussa! Vaikka itse kömpelöin ja sählään, Viivi suorittaa hienosti viimeisenkin okserin! Hieno Viivi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti