Maanantaina kouluttamassa: Älä ohjaa estettä, jota ei suoriteta
Agilityviikko alkoi maanantaina kouluttajan roolissa.. Radalla oli kohta, jota voisi sanoa ns. ansakohdaksi. Ohjaaja toisensa perään valitsi tähän kohtaan ohjausvalinnan, joka oli omasta mielestäni koiralle epälooginen ja ohjaajallekkin paljon haastavempi. Kun kysyin syytä, vastaus oli vuoron perään kaikilla "ettei se menisi tuohon putkeen!". Suostutteluiden jälkeen sain kuitenkin ohjaajat yrittämään ohjausta, jossa ohjaaja ei päässyt seisomaan ansaputken eteen, mutta joka muutoin oli koirille ja ohjaajalle selkeämpi. Kun koiraan luotti, ja ohjasi vain rohkeasti seuraavalle esteelle, sinne koirat myös menivät. Mitä tästä sitten opimme? Ohjaa aina seuraavaa estettä, älä sitä estettä, jota ei suoriteta.
Tiistaina putkirallia ja hyvää fiilistä
Tiistaina olikin sitten Viivin synttärit (7-vuotta jo!!)Synttäreiden kunniaksi suuntasimme kohti epiksiä: Viiville putkiralli ja kaksi starttia kisaavien radalla, Venlalle putkiralli.
Kun Viivin kanssa aloitimme kisapäivämme putkirallilla, oli pieni bretoni aivan hämmentynyt, pelkkiä putkia!! Alku siis oli hieman hitaampaa, mutta sitten Viivi innostui ja oli kyllä niiin tajuttoman hauskaa. Vartinkin jälkeen vielä itse hymyilin ja nauroin :D Kisaradoilla Viivi tuttuun tapaansa pomppi kontaktit, mutta jos loikkia ei lasketa, niin radat muuten sujuivat ihan näppärästi (tai no ensimmäisellä radalla tuplanumerointi hieman sekoitti ohjaajaa ja vähän lähdimme omalle radalle). Epiksissä kuitenkaan ei niin tarvitse harmitella, vaan voi keskittyä vaan pitämään hauskaa :) Ja siihen ainakin Viivi-vanhus keskittyi!
Venlan putkiralli oli viimeinen rata jonka sinä iltana juoksin. Venla oli joutunut seuraamaan koko illan sitä, että Viivi pääsi tekemään. Niinpä jo heti alkusuoralla jouduin toteamaan, että nyt täytyy itsekkin ihan todella juosta!! Vaikka spitzin vauhti on taas kasvanut viimeaikoina, niin nyt ainakin tuntui että radalla on ihan taskuraketti :D Loistava fiilis jäi kisoista, oli todellakin hauskaa!!
Keskiviikkona hypättiin epämukavuusalueelle: niistoja ja saksalaisia
Keskiviikon treeneissä Viivin kanssa ohjelmassa oli niistoja, ja radalle mahtui lisäksi myös saksalainen. Eli kyseessä juurikin ne ohjauskuviot, jotka ovat siellä epämukavuusalueen kaikkein kauimmaisessa takakulmassa. Treenit kuitenkin sujuivat sittenkin todella hyvin ja niistot ja saksalaiset tuntuivat jopa ihan luonnollisilta. Tulikin taas opittua, miten paljon tekeminen on oikeasti omasta vireestä kiinni. Jos esimerkiksi niistoa jännittää, niin varmana vauhti loppuu kesken ja koira töksähtää ja hyppylinja valahtaa, mutta kun saa itselleen asenteen, että tämä osataan, ja tämä nyt tehdään hyvin, niin ei mitään ongelmaa. Saksalainen ehkä jopa siirtyi hieman lähemmäs mukavuusaluetta :)
Pienikin koira pystyy pyydystämään leijonan
Kaksi koiraa = tuplasti enemmän juoksemista
Torstaina sitten myös Viivi pääsi vierailemaan Venlan lupaavien valmennusryhmän treeneihin, eli tämä ohjaaja sai juosta kaksinkertaisesti Rata ei ehkä ollut sieltä helpoimmasta päästä, mutta jotenkin itselläni kuitenkin löytyi tällä kertaa luottoa siihen, että se onnistuisi. Varmaankin johtui hyvin pitkälti edellisen päivän onnistuneista niistotreeneistä :) ainkin huomata, että kun koiriin luotti, rata sujui todella hyvin! Olin aluksi suunnitellut tieni vain esteelle numero 23 mutta päästiinkin tekemään rataa vielä paljon pidemmälle :) Treenien jälkeen olin niiiiiiin iloinen ettei mitään rajaa :) Oikeasti on sellainen fiilis, että juuri se oikea vire on löytynyt taas. Se on se vire, jolla pystyy keskittymään siihen mitä tekee ja oikeasti nauttimaan joka hetkestä. Ehkä tää on tätä kevään tuomaa ylihyvää mieltä, mutta kivaa tää on :)
Yksi miinus kylläkin, ohjaajan kunto loppui aivan käsiin!
Sähköpostiini kolahti myös aivan huippuja uutisia: kesällä saamme treenata Venlan kanssa I-HAHn arvokisa-valmennusryhmässä! Kesää siis odotellessa :)
