Juokse juokse ja juokse

Kyllä oli reisilihakset koetuksella viimeviikolla!
Oreniuksen treeeneissä keskiviikkona sai juosta sen verran että vähäisistä celsiusasteista huolimatta hiki virtasi ja seuraavana päivänä jalat eivät olisi tahtoneet liikkua.
Seuraavana päivänä jatkettiin sitten samalla teemalla, kun koulutin torstain kilpailevia minejä. Treeni oli taas lainattu, ja linkki treeniin löytyy tästä:
http://agilitynerd.com/blog/agility/courses/misc/StuartMah30SecDrills.html

Pitää muistaa kylläkin mainita että kun Ameriikoissa on käytettynä lyhennetty putki, niin kyllä me täällä Suomessa juostiin ihan kokonaisella!
Itse tykästyin tähän treeniin, koska se on oivallinen ajoituksen harjoitteluun: jos lähdet liian aikaisin liikkeelle, koira kieltää. Jos lähdet liian myöhään liikkeelle, et ehdi seuraavalle hypylle. Jos ohjaat liian löysästi, koira ottaa viereisenkin hypyn tai kaarre venyy pitkäksi. Ajoitus ei tietenkään ole sama kaikille, joku koira irtoaa kauemmaksi, kun taas toisen kanssa pystyy juoksemaan vaikka vähän tarpeellista pidemmällekkin. Lisäksi treeni on koiralle helppolukuinen, ja ehkäpä parantaa koiran omaa radanlukutaitoa.
Kun itse paikoillani palellen seurailin muiden pinkomista treenissä, mieleen jäi vahvasti eräs tärkeä asia: Jos et kerkeä juosta, älä juokse vaan lähetä! Jos taas kerkeät juosta, juokse näyttämään.
Vaikka edellä mainittu kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, sekoittui se kuitenkin sitten kun päästiin teoriasta käytäntöön. Ne, jotka eivät kerenneet juosta, yrittivät juosta näyttämään tuloksena koiran ylimääräistä pyörähtelyä ja kipeät jalat seuraavalle päivälle, ja ne jotka olisivat kerenneet juosta jäivät lähettelemään.. Vielä siis muistutan: tutustukaa rataan niin, että ohjaatte omaa koiraanne.
Itsekkin kävin tätä treeniä juoksemassa seuraavana päivänä Venlan kanssa, ja täytyy sanoa että ei voinut muuta kuin yllättyä positiivisesti! Treeni sopi todella hyvin pienelle karvapallolle: siinä pääsi juoksemaan kovaa ja miltein suoria linjoja, jolloin koiran on helppo lukea itsekkin rataa ja irrota. Sitä Venlakin alkoi tehdä ja itse ei voinut kuin hymyillä, mikäli läähätykseltään pystyi suupieliä taivuttamaan.