7. marraskuuta 2014

DOBO // Sateisen illan jumppa

Ai sä ajattelit lukea?
Kun ulkona on pimeää, kylmää ja sataa vettä, ei vaan aina tee mieli lähteä pitkälle lenkille. Ja jos ei lähde niin ainakin meillä karvaiset pitävät huolen siitä, ettei mitään muutakaan tehdä :D
Dobo on kuitenkin oikea sadepäivien pelastus! :) Koirat saavat puuhaa, mutta myös liikuntaa. Näiden pimeiden iltojen kunniaksi päätin jakaa teille dobo-ohjelman sadepäiville :) Tämän ohjelman tekee nopeasti eikä se vaadi paljoa tilaa.







HUOM: Tämä ohjelma ei sisällä tarkkoja kuvauksia liikkeistä tai suoritusajoista. Ohjelma on tarkoitettu koirakoille, jotka ovat jo jonkin verran doboilleet.

Alkujumppa:
Pyöri
Ohjaajan ympäri
Kahdeksikko jalkojen välissä
Liikeratojen avaukset

Koira pallolla. Jokainen asento noin puolen minuutin ajan tai koiran tason mukaan (esimerkiksi seisominen pallolla on monelle koiralle haastavaa, joten aloita pienemmällä ajalla)
Istu x 2
Maahan x 2
Seiso x 2
Kumarrus x 2


Koira kierää pallon ympäri, ohjaaja istuu pallolla
Koira kiertää pallon ympäri, ohjaaja istuu pallolla, koira ryömii ohjaajan ojennetun jalan ali
Yliali-liike

Ohjaajan jumppa:
20 x Takareidet + pakarat  https://www.youtube.com/watch?v=Kk8dpH4ZPos
8 x Linkkuveitsi: Selinmakuu, pallo käsissä. Vie kädet ja jalat kohti kattoa ja vaihda pallo jalkojen väliin. Laske rauhallisesti kädet ja jalat kohti lattiaa, nosta takaisin ylös ja vaihda pallo käsiin.
10 x 2 x Selkä; vatsa pallon päällä. Nosta vuoronperään vastakkainen käsi ja jalka ilmaan.7
Toista koko juttu kahdesti :)

Tasapainotyynyllä:
Etutassut tasapainotyynyllä 1 min x 2
Takajalat tasapainotyynyllä 1min x 2

Loppujumppa:
Pyöri
Ohjaajan ympäri
Kahdeksikko jalkojen välissä
Lyhyet venytykset

Olettehan huomanneet, että dobo-kirjasta on ilmestynyt uusi versio? Sain oman kirjani juuri viime viikolla ja täytyy sanoa, että se on hurjan hieno! Kirja sisältää paljon erilaisia ohjelmia, sekä kuvalliset ohjeet liikkeiden suorittamiseen. Suosittelen lämpimästi niin aloitteleville kuin kokeneillekkin doboilijoille :)

Mikäli omaa kirjaa, palloa tai tasapainotyynyä ei vielä ole, kurkkaa dobo-osio :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti