28. marraskuuta 2013

Ja sitten niitä olikin kolme! Eli tervetuloa joukkoon Vola!

Aina sillointällöin elämässä tulee eteen tilaisuuksia joista ei voi kieltäytyä vaikka mikä olisi!
Pikkuhiljaa pääsi tämä agilityharrastajille hyvin tyypillinen ikunen pentukuume kasvamaan siihen pisteeseen, että aloin suunnittelemaan pikkuisen koiravauvan ottoa. Suunnitelmissa oli, että sellaisen voisin joskus keväällä sitten ottaa mutta kuinkas kävikään :) Toissapäivänä meille muutti aivan hurmaava pieni herrasmies, Nappulavaaran Valon Valtameri, joka sai nimekseen Vola.

Volalla on tällä hetkellä ikää 9 viikkoa ja täytyy kyllä sanoa, että en ole näin hienoa pentua tavannut koskaan :) On reipas, hyväntuulinen ja leikkisä!

Viivi ja Venla ovat ottaneet tulokkaan yllättävän hyvin vastaan. Viiviä Vola seuraa mielellään ja voisikin sanoa että ovat hieman jopa jo kavereitakin :) Venla taas on tuttuun tapaansa varauksellinen eikä erityisemmin pennusta piittaa kunhan ei tule liian liki. Vola kuitenkin kuuntelee Venlaa hyvin ja väistää tarvittaessa.

Paljoa ei ole Volasta kuvia vielä kerennyt ottamaan, on se niin sähköjänis :) Niitä kuitenkin tulee varmasti  vielä napsittua :)

Vähän voisin vaikka levätä

2 kommenttia: