15. heinäkuuta 2014

Kiertämistä, putkirallia ja erotteluja

Hellettä on pidellyt! Meillä ei näin kesällä ole vakiotreenejä joten ihan kovin useasti ei olla kentälle asti menty treenaamaan. Tekemistä on riittänyt temppujen opettelussa sekä Volan boxitreeneissä :)

Koska asumme suhteellisen vilkkaalla alueella on aina välillä rauhallisen treenipaikan löytäminen haastavaa. Nyt kuitenkin löytyi ihan superpaikka! Toisella puolella on aitaa ja toisella istutuksia joten ihan hirveästi ei pitäisi jalankulkijoita olla :) Lisäksi joku on laittanut maahan kaksi tolppaa täydellisen välimatkan päähän toisistaan. Täydellinen paikka kiertotreeneille!



Viime viikolla käytiin kerran myös kentällä: Venlan kanssa teimme ratamaista erottelutreeniä ja Volan kanssa putkirallia. Itseäni vaivaa edelleenkin flunssa ja liike on sen mukaista (kääk miten myöhässä voin olla! Kaikkea joutuu pieni spitz kestämään). Treeneistä jäi kuitenkin oikein hyvä mieli. Päätavoitteena Venlan kanssa oli erotteluiden vahvistaminen ja kontaktien palkkaus. Vähän alkoi lopussa helle vaikuttamaan Venlaan ja varjoisa putki veti spitziä puoleensa :)


Volan putkiin hakeutumisessa on vielä aika paljon työtä mutta suunnitelmissa on treenata paljon yksinkertaisia putkiratoja. Tarkoituksena oli laittaa tähän harjoitteeseen toisen hypyn tilalle suora putki mutta tällä kentällä oli vain kaksi putkea. Ehkä ensi kerralla kolmen putken treeniä :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti