10. kesäkuuta 2013

Jännittäää!

SM-kisat lähestyvät pelottavan nopeasti! Ajattelin että kirjoittaisin jonkun tekstin valmistautumisestamme SM-kisoihin mutta en pystykkään, alkaa jännittämään ihan liikaa! Niinpä tästä tekstistä tulee hieman tynkä :D

Venlan lähtönumero on sunnuntaina 122 joka tarkoittaa että lähdemme miltein heti rataantutustumisen jälkeen. Tämä osui siis meille paremmin kuin hyvin :) Lauantaina joukkueemme on numerolla 52.

Tuomari joka hyppyratamme tuomaroi ei ole itselleni ollenkaan tuttu nimi joka lisää jännitystä ennestään. Ei oikein tiedä mitä odottaa :S

Olen yrittänyt harjoitteluissa keskittyä aika paljon perus juttuihin. Hieman täyskäännöksiä, paljon irtoamista ja vauhtia sekä erilaisia keppikulmia. Mitään isompaa en kuitenkaan usko että enää tässä vaiheessa on tehtävissä, joten lähinnä sellaista "ylläpitävää" treeniä. Harmittaa vähän tämä kisatauko joka tähän nyt ennen SM-kisoja tuli. Olisi voinut vielä kyllä yhdet kisat sittenkin käydä. Ollaan nyt lähinnä tehty niin, että ollaan kipitetty hallille ja tehty ihan vain pieni treeni, 30-40 min. Aina en ole edes rakentanut rataa vaan ollaan tehty ihan yksittäisiä hyppyjä vaan ja niillä hiottu tekniikkaa. Ryhmätreeneissä kuitenkin on ollut ratapainotteisempaa.

SM-kisoissa nähdään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti