25. maaliskuuta 2013

Mitä mielessä maaliskuussa

Vähän on jäänyt vähemmälle nyt maaliskuussa blogin kirjoittelu, mutta täällä ollaan edelleen :) Venlan kanssa ollaan ahkerasti kierrelty kisoja ja taas jokunen nolla tullut lisää. Eniten iloinen olen kuitenkin siitä, että nyt olen itse löytänyt radoilla juuri sen oikean viretilan ja fiiliksen: ei ole väkisin vänkäämistä vaan pystyy tekemään parhaansa. Lisäksi kisaradoilla on alkanut tekemään oikeita ohjauksia, joka sekään ei ole aina ollut ihan itsestään selvää :D 

Tässä kisavideo toissapäiväisistä kisoista, tuloksina 2xhyl 1x0



Jotenkin Venlan kanssa vireen löytäminen on ollut paljon helpompaa, kuin Viivin, mutta nyt muutamat viimeisimmät treenit ovat sujuneet todella hyvin ja pikkuhiljaa luottamus bretoniin on taas noussut. Kisoissa ei olla enempää käyty, yhdet epikset pomppimassa. Tavoitteena oli pitää hauskaa, vaikka virheitä tulisikin. Agilityn ja varsinkin kisaamisen on tarkoitus olla hauskaa, ja tällä hetkellä viivin kontaktien vuoksi en vielä pysty löytämään intoa virallisiin kisoihin. Nyt jos epiksiä juoksisi vielä muutamia, ehkä hyppyratoja virallisissa, ja opettelisi löytämään nyt treeneissä ollutta tekemisen meininkiä myös kisaradoille :)



Kevättä kuitenkin odotetaan ihan hirmuisen paljon. Pääsisipä jo ulos treenaamaan! Koirienkin kanssa lenkkeily olisi heti paljon hauskempaa kun ei olisi noin tajuttoman liukasta! Kesän treenejä odotellessa olen pyörittänyt mielessäni paljon eri treeni-ideoita ja olenkin ainakin alustavasti päättänyt luoda vapaatreenien treenisuunnitelman koko kesäksi. Treenisuunnitelmaamme sisältyy irtoamisia, yksittäisiä esteitä, ohjaustekniikoita ja paljon lisää irtoamista. Myös tavoitteiden määrittelyssä aion olla selkeämpi ja mielessä pyöriikin ajatus eri estesuorituksien kellottamisesta. Tavoitteiden olisi hyvä olla mahdollisimman konkreettisia, epämääräiset tavoitteet tuppaavat ainakin itsellä jäämään enemmän tai vähemmän vain puheen tasolle. 

Venla nautiskelee vielä lumihangista




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti